Ja kuten laatumusiikin ystävät muistavat, laulussa moottori laukesi.

Parina aamuna Rutku oli hieman nihkeä käynnistymään ja avauduttuani asiasta Moottoripyörä.Org keskustelupalstalla, sain vinkin että tankin vasemman etunurkan alla lymyää helposti hapettuva liitin, jonka nylkyttämisellä voisi polttoaineen antaminen elävöityä. Näin tein ja homma pelasi taas. Kunnes ajellessani kaikessa rauhassa huomasin ajossa nykimistä ja kiihdytys muuttui hieman miettiväksi samalla kuin hidastaminen aiheutti paukuttelua. Ystäväni vinkistä kurvailin Rutkun asiansa osaavan huollon pihaan ja vietin rattoisan puolituntisen asiantuntijan kanssa ihmetellen että mitä perskelettä. Diagnoosi syntyi, pytyt 1 ja 4 eivät polta mitään, eikä 1 pytyn johdosta saada kipinää aikaiseksi.

Kurvailin Rutkun surumielisesti konttorin alle parkkihalliin ja rupesin miettimään että mikäs sitten neuvoksi. Keskustelin tankki-asiantuntijan kanssa ja hän oli vakuuttunut että kyseessä EI voi olla mikään maailmaa mullistava vika, testasin toisenkin puolan eheyden ajamalla 2,3 pyttyjä ja niiden ohjausta sen läpi, toimi... Joten olin melko varma sytytyksen ohjausyksikön siirtymisestä eläkkeelle, lähetti hän ystävällisesti omansa, ja varmasti toimivan, lainaan että voin testailla. Testin mukaan ei se ollut aski. Palailin suunnittelupöydän äärelle, ja päätin tehdä mittavan investoinnin. Ostin mopooni sopivan 18mm tulppa-avain-peltitötterön sekä kokonaisen setin uusia perusmallin tulppia, 18€ paloi. Ja niinpä tuossa työpäivän jälkeen menin Rutkua puunaamaan, kävin läpi vielä muutamat liittimet, vaihdoin tulpat ja totesin nelospytyn johdon ehkä vaihdon tarpeessa olevaksi, koska johto oli tiukalla 180 asteen mutkalla, ja havaitsin 3 pytyn johdon olevan tässä kohtaa jo irti hatusta... näemmä johto oli hieman lyhyt ja epähuomiossa olin painanut puolien suojakannella sen liian taakse. Yhtäkaikki, starttinappi osoitti toiminnallisuutensa ja Rutku hörähti iloisesti käyntiin.

Illan ratoksi kurvailin pikkuisen koeajon keskustassa, ja juhlistin tilannetta sikarin äärellä. Korvantauksen tietopankkiin jäi erittäin hyvä K100:n diagnoosi-sivu, pitääkin linkata se tähän kun on oikealla koneella :) sekä ajatus että tulpanjohtosarjan voisi vaikka vaihtaa, jahka huoltokausi joskus syksyllä pääsee alkamaan.